Sivut

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Päivän runo

 
Toiset syävät
suruunsa
suklaata,
munulle riittää,
kun painan
pääni vasten
samettista
kaulaasi.

Paljon tapahtui tänään...

Aamulla heräsin n. klo. 10. Siivoilin hieman paikkoja sillä Natja ponin omistaja tuli käymään meillä heppakerhon jälkeen.
Meidän eli minun ja siskoni heppakerho ryhmä kokoontui klo. 12.30.
Tällä kerralla harjoittelimme satulointia ja suitsien laittoa (siskolleni ja minulle tämä kyllä oli vanhan kertausta) ratsastimme myös pyörössä.
Hevonen oli hyvin herkkä avuille ja ravi oli hyvin tasainen, joka minusta oli hirvittävän mukaavaa, sillä en ole ravannut kuin muutaman kerran. Hevosen nimi oli Rouva Caroline.
Heppakerhon jälkeen hoidimme siskoni kanssa Natjan.
Natjan omistaja vei meidät kotiin ja kipaisi katsomassa paikkaa johon poni laitettaisiin meillä. Paikka kävi hyvin vaikkakin lopputuloksen päätöksenä oli aitauksen pienentäminen. Aluksi huolen aiheenamme oli se, että aitauksessa kasvaa niin paljon apilaa, mutta omistaja sanoi, ettei se haittaa jos lampaat syövät nurmen ensin lyhyeksi. Niin meidän äidillämme on lampaita.
Poni siis pistetään pihatto aitaukseen koko vuodeksi.
Loppu ilta meni sitten siinä, kun siskoni kanssa siivottiin heinäpaaleja pois ponin tulevasta katoksesta.
Toivotaan, että poni tulee meille pian. Odotan innolla maasto retkiä sen kanssa <333

 


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Päivän runo

 
Sanovat minua
hulluksi - ja
oikeassa ovat.
Olen ihanan hulluna
poneihin!!
Kauniit, suloiset,
herttaiset veijarit
saavat oloni
tuntumaan
hullunhyvältä!
 


torstai 11. heinäkuuta 2013

Poni vuokralle

Juu oltaisiin siskon kanssa laittamassa meidän ponia vuokralle, kun joudumme lähtemään rautalammille kouluun eikä sieltä tulla kotiin joka päivä, vain viikonlopuiksi. Eikä vanhemmat voi huolehti ( äiti = pelkää kuollakseen poneja/hevosia ja muutenkin sillä on niin paljon töitä, isä = käveleminen todella vaikeaa, joskus)
 
Nimi: Natja "pampula"
Rotu: Shetlanninponi
Koko: Suurikokoinen
Ikä: 9-vuotta
Väri: Lehmänkirjava (musta-valkonen)
Sukupuoli: Tamma
Luonne: Kiltti, mutta ärsyyntyy liiasta ihmisistä ympärillä. Testaa ratsastajansa aina.
Muuta: Ei ole mikään aloittelijan ratsu, sillä sen tapoihin kuuluu ratsastajan testailu. Ollut alunperin ratsastuskoulussa tunti ponina, joten luonne on myös sen mukainen esim. ei aina ole läsnä.
Pnilla voi kokeilla erillaisija lajeja esim. agilitiä.

 
 
Jos kiinnostuit ota yhteyttä sähköpostitse katro97@gmail.com 
Poni siis löytyy Laukaan suunnalta ja hinnasta sovitaan sitten vuokraajan kanssa.
Ponin vuokraamisella on siis kiire sillä ensi kuussa sen pitäisi jo olla lähdössä jonnekin päin suomea (mielellään keski-suomeen).
 

Päivän runo

 
 Monelle
 rakkaus,
 toivo
 ja unelmat
 tarkoittavat
 samaa kuin
 hevonen.
 
<3 Natja <3
 
Minulla rakkaus toivo ja unelma tarkoittavat kuvassa olevaa ponia