Eli meillä asustaa kolme koiraa tällä hetkellä Aksu, Musti ja Sari.
Aksu on puhdarotuinen bordercollie uros, joka kärsii liikunnan puutteesta. Vain oman paimennus vaistonsa takia, kun sitä ei voi ottaa lenkille mukaan tuonne teille. Aksulla on nimittäin pahatapa paimentaa autoja, eikä sitä voi taluttaa, kuin sellaiset ihmiset joilla on voimaa pystyä hallitsemaan sitä remmissä. Pihassa se on aina narunpäässä eikä sitä voi päästää irti missään tapauksessa, sillä se juoksisi n. kilometrin päässä sijaitsevalle yleiselle tielle. Aksu on ainakin 3x jäänyt jo auton alle, mutta vielä siinä henki pihisee. Aksu on hyvin herkkä eikä se uskalla tehdä uusia asioita ellei joku muu tee sitä ensin. Tästä on hyvä esimerkkinä se, että Aksu jouduttiin opettamaan kaupan purulelujen syömiseen seuraavsti. Ensin tarjotaan puruluuta Aksulle ja kun se ei huolinut sitä ojennettiin luu Sarille, joka söi luun hetkessä. Ja Aksu katsoi vieressä silmät suurina, että "ai se kuuluu syödä." Sen jälkeen se on aina syönyt puruluut mitä sille on annettu. Aksu tulee hyvin toimeen uusien koirien kanssa. Ikää Aksulla on jo 7-vuotta. Äitini omistaa Aksun ja se alunperin hankittiin lampaiden paimennukseen, mutta todettiin liian yli innokkaaksi. Aksu osaa perus käskyt istu, maahan, tassu, sekä opetin itse sille halauksen. Halaus toimii niin, että avaat kädet halukseen ja sanot "hali", niin se tekee samoin. Aksu rakastaa leluja etenkin sellaisia jotka pitää ääntä ja siksi sille on helppoa ostaa joulu lahjoja.
Musti on sekarotuinen musta uros koira, jossa on collieta, saksanpaimenkoiraa ja bordercollieta. Aksu on mustin isä. Ikää mustila on 6-vuotta. Musti on hyvin suojelun haluinen ja dominoiva koira. Se on hyvin innokas tekemään asioita vain miellyttääkseen ihmistä. Se ei ole koskaan purrut ketään, mutta saattaa näykkästä, jos menet sen luokse sen syödessä luuta tai menet sen yläpuolelle esim. kumarrut silittämään sitä. Musti pelkää lampaita saatuaan sähköiskun lammasaidasta pentuna. Musti pysyi pentuna pihassa irti, mutta nykyään senkin on tyytdyttävä olemaan narunpäässä niin kuin Aksukin. Mutta mustia pystyy käyttämään lenkillä, sillä sen käyttäytyy hyvin asiallisesti taluttaessa ja pienet lapsetkin pystyy taluttamaan sitä. Jos se pääsee irti se lähtee samantien juoksemaan pihasta pois, eikä siitä koirasta kuulu ainakaan pariin tuntiin mitään. Uusien koirien kanssa on hieman varautunut ja saattaa yrittää dominoida. Siskoni Kata omistaa Mustin. Musti tuli meille isänpalkkana vahinko pentueesta, sen äidin vierraillessa meillä sen karkaus reissulla. Musti osaa peruskäskyt istu, maahan, tassu, sekä lisäksi kieri ja paikka, tänne. Musti suhtautuu poniin hyvin varautuneesti ja on valitettavasti päässyt näykkäisemään ponia turvasta.
Sari on myös sekarotuinen ja samasta pentueesta, kuin Mustikin. Sari on narttu. Sari on meidän kodin paimen koira, vaikka se ei osaa muutakuin ajaa, toimiise paremmin, kuin Aksu ja Musti. Sari osaa lopettaa kun sitä siltä vaaditaan ja ajaa kun käsketään, mutta irti emme ole uskaltaneet päästää, sillä se saattaa innostuessaan paimentaa liikaa. Sari pysyy pihassa irti, vain kiima ajalla se saattaa lähteä pitemmille lenkeille ja silloin, jos Musti pääsee irti niin se lähtee perään, mutta tulee takaisin 10min-1h (huomattavasti aikaisemmin, kuin Musti). On nätisti lasten taluttaessa ja pystyy tarvittaessa kulkemaan lenkillä ilman taluttajaa. Ei ole koskaan käyttäytynyt agressiivisesti ihmistä kohtaan. Toisia koiria kohtaan käyttäyttyy ulkona asiallisesti, mutta sisällä varautuneesti. Kiima ajalla on hyvin äkäinen Mustille ja Aksulle, jolloin näyttelee hampaita ja hyökkii puremaan, sekä murisee uhkaavasti. Sari on hyvin hiljainen koira se haukkuu vain, jos joku tulee meille tai se yllytetään haukkumaan. Se on super kiltti esimerkkinä serkkuni lapsi, joka ei ole tottunut koiriin ja on vielä niin pieni, ettei ymmärrä kaikkea, meni kesällä pihalla mahalleen Sarin päälle eikä Sari muuta, kuin pysyi paikallaan ja nuuski tätä pientä poikaa. Sarin paras kaveri on Roksu kissa jonka kanssa se aikoinaan leikki paljon. Sari on myös ainoa, joka pääsee mukaan ponin ratsastus lenkeille. Sari kyllä pelkää vähän ponia, mutta ei ole koskaan yrittänyt paimentaa tai käyttäytynyt ponia kohtaan agressiivisesti. Sarin suurin pahe on luultavasti se, että se jahtaa kaikkea mikä juoksee karkuun. Eli täällä päin on vain naapurin kissat ja fasaanit vaarassa joutua sarin jahtaamiksi. Kyllä hän se aina meidän Roksun luo rientää juosten, mutta se, kun ei juokse karkuun niin riittää vain se, että käy tervehtimässä kaveria. Sari luopuu kaikista tavaroista mutisematta, jopa ruuasta eli luut ja raksut. Sari osaa peruskäskyt istu, maahan, tassu, sekä paikka (tarvitaan myös pieni sorminäyttö eli kuonoon sormella kosketus), tänne, ryömi, tuonne, anna, aja, seis ja "hei!" sana merkitsee jonkun asian lopettamista, silloin se yleensä katsoo sitä, joka sanoisen. Sari on oppinut tavan, että sisälle ei saa viedä mitään pihalta eli se jättää luut sunmuut pihaan sisälle tullessaan. Minä omistan Sarin ellet tiennyt sitä jo ;) Sarilla on ollut 2 pentuetta ja se on erin omainen emä. Haluaisimme teettää Sarilla vielä yhden pentueen, jotta voisimme pitää yhden pennun.
Eli tämmöisiä karvakorvia meillä. Sari ja Musti osaa muuten leikkiä piilosta (ne on hyviä etsimään). Aksu ei ole vielä tajunnut leikin ideaa, vaikka pyöriikin aina mukana.
Anteeksi, jos ylistin koiraani Saria liikaa, mutta se on mielestäni täydellinen kaveri enkä löydä siitä mitään huonoa.
Viime postauksessa muistaakseni kerroin, että takapihalla poni aidassa oleva kiinteä aita jää siihen. Eli sen tulevasuus on toimia koira aitana, jotta Aksu voisi vanhalla iällä juosta irti. Mustista en tiedä, kun se hyppää lammas aidan yli, joten sitä pitäisi luultavasti korottaa jotenkin. Ne pääsisivät kesällä uimaan rantaan, tässäkin tulee Mustin kohdalla ongelma, sillä se uskaltaa uida vaikka kuinka kauaksi. Sari ei ui eikä Aksu mene mielellään veteen.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti