Elikkäs viikon loppuna kaverini Kiki tuli meille (pe-su).
Perjantaina tuli myös Saana, joka on meitä hieman nuorempi. Emme siis olleet tavanneet aikaisemmin vain hänen äitinsä. Saana oli todella mukava.
Lauantaina siskoni Katan kaveri Henna tuli meille, vain siksi, että Kiki halusi nähdä miten se ratsastaa.
Perjantai:
Kiki ja Saana saapuivat mentiin ratsastelemaan. Kiki meni Dubbiksella ja Kata Pampulalla. Saanan piti kokeilla mennä Dubbiksella, mutta ei sitten uskaltanutkaan. Nimittäin se hyppi ja kiihdytteli vähän koko ajan. Ja hän on käynyt tunneilla vain n. 3 vuotta. Laulettiin karaokea, saunottiin+kuutamo uintia ja nukuttiin alamökillä.
Lauantai:
Kiki ja minä nukuttiin pitkään. Saana ja Kata olivat heränneet jossain vaiheessa. Aamupalaksi oli lettua ja mehua. Henna saapui. Saanan piti lähteä karaoke kisoihin. Mentiin ratsastaa. Kata meni Dubbiksella. Minun ja Hennan piti mennä Pampulalla (Henna 30 min ja minun 30 min). Kiki ohjasi. Katalla meni ihan hyvin, mutta poni rupesi pukittelemaan samantien hennalla. Henna ei edes saanut sitä liikkumaan kunnolla eteen. Lopulta sillä meni hermo siihen, jolloin minä pääsin ratsastamaan. Aluksi se minullakin pukitteli, mutta lopetti vähän ajan päästä. Raviin nousu onnistu ilman raippaa. Jossain vaiheessa vaihdettiin Henna takaisin ponin selkään. Taas sama juttu ei saanut sitä kulkemaan eteen päin, mutta ei tullut pukkeja. Lähdin hakemaan jossain vaiheessa meille vettä. Kun palasin oli Kiki ponin selässä. Sain kuulla, että hennalla oli mennyt hermot poniin taas. No mentiin loppu käynnit maastossa. Minä menin Pampulalla ja Kata Dubbiksella. Meni hyvin ottaen huomioon, että se oli Dubbiksen ensimmäinen kerta. Uimista.
Sunnuntai:
Perhoon lähtö.
Kuvat: heppa kuvat on otettu perjantaina. Koirat kuvissa Sari ja Hani (Sari on mun koira ja Hani on sen pentu ja sen omistaa Saanan äiti).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti